Vuokralääkärit – vastuullista yritystoimintaa vai markkinahäirikkö?

Sosiaali- ja terveyspoliittista keskustelua on tänä syksynä leimannut rahan ja henkilökunnan vähyys. Näiden kahden asian risteykseen tupsahtivat myös paljon puhutut vuokralääkärit.

Onko vuokralääkäribisnes nykyaikaista, vastuullista yritystoimintaa vai jotain ihan muuta? Jotta tähän kysymykseen voi vastata, pitänee ottaa askel taaksepäin ja miettiä syntyjä syviä eli yritysten yhteiskuntavastuuta.

Milton Friedman oli aikanaan sitä mieltä, että ainoa vastuu, mitä yrityksessä pitää kantaa, on tehdä tulosta osakkeenomistajille. Tämä vastuu on monessa maassa, myös Suomessa, kirjattu ihan lakiinkin.

Sittemmin keskusteluun on tullut vivahteita erilaisten sidosryhmien huomioon ottamisesta ja yrityksen pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamisesta – mitkä hyvin toteutettuina näkyvät loppupeleissä myös vastuussa osakkeenomistajille eli taloudellisena tuloksena.

Jos yrityksen taloudellinen tulos on riippuvainen yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, kiinnostus olla tekemisissä yhteiskunnallisten päättäjien kanssa lisääntyy merkittävästi. Onkin sitten eri juttu, ohjaako tämä kanssakäyminen yrityksen toimintaa.

Vuokralääkäreitä vuokraava firma voisi antaa nykyisen hintatasoa kauhistelevan keskusteluilmapiirin ja hyvinvointialueiden taloudellisten haasteiden vaikuttaa hinnoitteluunsa, jolloin yritys tarjoaisi lääkäreitä julkiselle järjestäjälle hintaan, johon sillä jonkin arvion mukaan on varaa. Tämä yritys tietysti voittaisi kilpailutukset, koska hinta olisi halvempi – jos hinta olisi tärkein kriteeri.

Mitä tekisivät kilpailijat? Laskisiko tämä vuokralääkäreiden hintoja kaikkialla? Olisiko tällaisilla yrityksillä lääkäreitä vuokrattavana? Ja olisiko tämä pitkässä juoksussa kannattavaa toimintaa? Toimiiko perinteinen kysynnän ja tarjonnan laki, kun kysynnälle ei ole vaihtoehtoja? Tai kun kysyjä on julkinen ja tarjoaja yksityinen?

Ikääntyneiden hoivan puolella tilanne on ollut päinvastainen. Palvelutuottajat suostuivat tuottamaan palveluja halvemmalla kuin julkinen taho itse, minkä jälkeen laatua moitittiin. Syyttävää sormea on yritetty kääntää takaisin kuntien budjetteihin, joissa toimintaan varattiin vähemmän rahaa kuin millä palveluja itse aiemmin tuotettiin.

Harva muistaa tätä, mutta Sipilän hallituksen sote-esityksen kanssa keväällä 2019 kaatui myös ensimmäinen yritys säätää laissa yritysvastuusta Suomessa. Valinnanvapauslain (HE 18/2018) 59. pykälän oli tarkoitus säätää yksityisten palveluntuottajien yhteiskuntavastuusta ja määritellä, mitä toimintaan ja talouteen liittyviä tietoja tuottajien olisi pitänyt tuottaa ja julkistaa.

Sipilän sotessa yksityiset palvelutuottajat olisivat saaneet mahdollisuuden tuottaa julkisia palveluja. Näin ollen katsottiin, että on oikeutettua säätää tietyistä velvoitteista laissa. Viime ja tänä vuonna voimaan tulleet lait ja koko uudistus lähti aivan eri näkökulmasta, eli siitä, että julkisen tulee pystyä tarjoamaan vaaditut palvelut pääosin itse. Näin ollen ei ollut tarvetta lähteä säätämään yksityisten palvelutarjoajien vastuukysymyksistä. Vai olisiko?

Teksti perustuu osittain kirjoittajan MBA-lopputyöhön (Henley Business School 2017) “The Business-Government Relationship in Health Industry in Finland”, johon haastateltiin kymmentä suomalaista virkamiestä ja poliitikkoa