Plussat, miinukset ja puhtaat otsat

Alkusyksyn uutisoinnissa on vilissyt esimerkkejä asumistuen saajista, yksinhuoltajaperheiden tulonmuodostuksesta ja opiskelijoiden tuista. Toki esimerkit avaavat hyvin hallitusohjelmaan kirjattujen päätösten mahdollisia seurauksia, mutta voin kuvitella, että istuva hallitus olisi toivonut vähän korkeampaa lentokorkeutta: keskustelua siitä, miksi näitä päätöksiä tarvitaan.

Pelkästään mediaa seuraamalla on ollut vaikeaa saada kokonaiskäsitystä siitä, mitä hallitus nyt budjettiriihessä päätti. Eri tahot ovat nostaneet 87 miljardin kokonaisuudesta yksittäisiä päätöksiä ja arvostelleet niitä. Sinänsä budjettiehdotus – joka siis varsinaisesti julkistetaan vasta lokakuun alussa – noudattaa hallituksen ohjelmassaan sopimia linjoja ja päätöksiä.

Ennen vanhaan julkisen talouden rooli nähtiin vastasyklisenä eli lamassa valtion tulisi elvyttää ja nousukauden aikana säästää. Valtion talousarviosta päättävät loppupeleissä poliitikot, minkä vuoksi täysin puhdasotsaisia tässä kysymyksessä ei ole koskaan oltu, mutta nyt pakka on aika sekaisin. Edellinen hallitus aloitti melko hyvässä tilanteessa, mutta päätti kehyksen nostamisesta – minkä päälle kaatui sitten pandemia ja Ukrainan sota.

Nykyinen hallitus aloittaa taantumassa ja säästää. Palkansaajien verotuksen keventäminen on toki syklin mukaista politiikkaa eli turvaa kuluttajien ostovoimaa, mutta jos tarkoitus oli ”siirtää verotuksen painopistettä kulutuksen ja haittojen verotukseen”, homma jäi vähän puolitiehen, kun samalla oluen ja bensan vero laskee.

Julkisten menojen säästäminen onnistuu ainoastaan säästämällä julkisista menoista. Julkisten tulojen lisääminen taas onnistuu ainoastaan lisäämällä julkisia tuloja eli korottamalla erilaisia maksuja ja veroja. Tuista säästäminen voi lisätä sosiaalisia haasteita, jotka myös maksavat, ja verotuksen kiristäminen taas saattaa laskea verotuloja vääränlaisten kannustimien ja pääomien liikkeiden takia.

Näiden kahden toimenpiteen välinen tasapainottaminen on mitä suurimmassa määrin ideologinen valinta ja siitähän tässä nyt on kyse: meillä on oikeistohallitus.

Joiltakin keskustelijoilta tuppaa joskus unohtumaan, että varsinaista uutta rahaa järjestelmään ei tule julkisen sektorin kautta. Työpaikat syntyvät yksityisissä yrityksissä, missä myös innovaatiot kaupallistetaan. Kääntäen: kun julkisessa järjestelmässä palkataan ihminen tai ostetaan jotain, tämä kustannetaan verovaroin.

Kansantaloudessa voi toki tulla lisäarvoa myös sillä, että raha liikkuu, mutta faktaa on se, että järjestelmämme maksaa tällä hetkellä enemmän kuin mitä siihen virtaa tuloja. Olemme kieltämättä aika viheliäisen ongelman edessä – ongelman, jolla ei ole puoluekirjaa, ja joka piinaisi yhtä lailla myös enemmän vasemmalle kallellaan olevaa hallitusta.

Kirjoittaja on Rud Pedersenin Suomen toimitusjohtaja