Monen solmun eurovaalit

Kesäkuun eurovaalien tuloksen on arveltu merkitsevän huomattavaa käännettä oikealle sekä kansalliskonservatiiviseen oikeaan. Keskustavasemmiston (mukaan lukien Vihreät) ja liberaalien arvioidaan menettävän paikkoja ja oikeistopopulististen ja kansalliskonservatiivisten ryhmien vastaavasti lisäävän kannatustaan merkittävästi.

Mitä tämä sitten merkitsee? Arvaukseni lienee yhtä hyvä kuin kenen tahansa muunkin, mutta tässä se nyt kuitenkin tulee.

Kansalliskonservatiivisten puolueiden vahvistuminen Euroopan parlamentissa ei suinkaan ole ainoa merkittävä tekijä EU:n poliittisen kehityksen arvioinnissa. Samanaikaisesti EU-sääntelyn laajuutta kyseenalaistetaan useammista suunnista ja Euroopan ulkoinen turvallisuus on noussut kärkeen poliittisissa prioriteeteissa.

Tämä on tuonut eurooppalaiseen keskusteluun myös uuden avainkäsitteen, strategisen autonomian. Tällä tarkoitetaan EU:n kykyä toimia itsenäisesti strategisesti tärkeiksi koetuilla politiikka-aloilla ja puolustaa omia etujaan, sekä pyrkimystä irtautua vahingollisista riippuvuussuhteista.  Erityisesti tämä koskee kriittisten resurssien hallintaa ja tarvetta vähentää niiden tuontia Euroopan ulkopuolelta. Viimeaikaisia tähän tähtääviä EU-tason aloitteita ovat olleet muun muassa Euroopan puolustusteollisuusstrategia, puolijohdeteollisuuden vahvistamiseen pyrkivä siruasetus, kriittisisiä raaka-aineita koskeva säädös sekä strategisten teknologioiden ohjelma. Odotettavissa on, että kuluneella kaudella EU:n teollisuuspolitiikan ytimessä olleet vihreä ja digitaalinen siirtymä saavat rinnalleen turvallisuuden ja strategisen autonominen keskeisinä EU-politiikan prioriteetteina.

Strateginen autonomia ei käsitteenä ole suinkaan uusi keksintö, mutta kansainväliseen tilanteen muuttuminen on tuonut sen kaikkien huulille ja nostanut sen merkitystä poliittisessa keskustelussa. On odotettavissa, että siitä tulee eräänlainen eurooppalaisen politiikan superkäsite, jonka hallinnasta käydään keskeisimmät poliittiset kamppailut. Jos ja kun kansalliset painotukset todennäköisesti kaventavat yleiseurooppalaisen politiikan tilaa, on entistä tärkeämpää saada oma tavoitteensa edustamaan yleisesti hyväksyttyä tavoitetta, strategista autonomiaa.

Eurooppa kohtaa siis samanaikaisesti entistä sulkeutuneemman ja fragmentoituneemman globaalin järjestelmän, tarpeen menestyä kilpailussa sekä kansallisesti orientoituneemman Euroopan parlamentin sekä jäsenvaltiot. Komissio saa vastaansa yhteiseurooppalaisiin hankkeisiin entistä skeptisemmin suhtautuvan parlamentin ja kansallisesti orientoituneemmat jäsenvaltiot. Näissä solmuissa riittänee avaamista koko tulevaksi kaudeksi.

Tuomas Viskari on tutkija Rud Pedersenillä sekä työmarkkinakysymyksiin ja hyvinvointivaltioon perehtynyt sosiologi. Hän seuraa suurella mielenkiinnolla tulevien eu-vaalien käänteitä.