Koulua vai PISA-tuloksia varten?

Joulukuun alussa julkaistiin tuoreimman PISA-tutkimuksen tulokset, jotka osoittivat paitsi Suomen myös laajasti useimpien muiden maiden oppimistulosten heikkenemistä. Siitä seurannut keskustelu on ollut odotettua eikä kaikin osin anna mairittelevaa kuvaa myöskään aikuisväestön formaalin päättelyn taidoista.  Ajankohtaan sopivasti PISA-tulokset ovat kuin joulukuusi. Jokainen voi ripustaa niihin koristeeksi mieleisimmän selityksensä.

Heikkenevien PISA-tulosten on sanottu johtuvan esimerkiksi koulutuksen riittämättömästä resursoinnista ja koronapandemiasta, mutta myös avoluokista, kurin puutteesta, ilmiöoppimisesta, inkluusiosta, digitalisaatiosta, kännyköistä, TikTokista ja siitä, että luokissa istutaan lakki päässä, pahimmassa tapauksessa vieläpä lippa niskan puolella.

Jotkut näistä selityksistä pitävät paikkansa paremmin kuin toiset, mutta yhteistä niille on se, että niitä on useimmiten hirveän vaikea osoittaa vääräksikään. Informaatiota, jolla tämä voitaisiin tehdä, ei oikein ole olemassa ja osa väitteistä on kauniisti sanottuna sen verran eri ulottuvuudessa, että ne eivät - kuten tavataan sanoa - ole edes väärin.

PISA-tutkimus keskittyi tänä vuonna matematiikan osaamiseen. Suomessa koko osaamisen jakauma näyttää siirtyneen. Kotimaisen matematiikan osaamisen arviointi näyttää vahvistavan samankaltaista kehitystä. Matematiikan osaaminen ei enää noudata normaalijakaumaa, vaan jakauman huippu on tasoittunut ja keskivaiheille sijoittuva suurin joukko on siirtynyt heikomman osaamisen suuntaan.

Suomalaiset ovat olleet ylpeitä koulustaan, joten tulosten heikkenemiseen sisältyy sinänsä ymmärrettävä trauma globaalin kärkipaikan menettämisestä, mutta katsotaanpa asiaa tarkemmin.

Helsingin Sanomat kävi Tallinnassa tutustumassa PISA-tulosten länsimaiseen kärkeen singahtaneen Viron ”koulutusihmettä”. Kuten jutun yhteydessä olevasta kuvaajastakin selviää, tämä tarkoittaa sitä, että  keskimääräinen matematiikan PISA-pistemäärä on alimmalla tasolla vuoden 2006  jälkeen, mutta muihin maihin verrattuna laskenut ainoastaan hieman edellisestä vuodesta. Lukemisen ja luonnontieteen tulokset ovat samansuuntaisia.

Toisin sanoen Viron koulutusihme onkin se, että oppimistulokset PISA-tuloksilla mitattuna  eivät ole laskeneet yhtä jyrkästi kuin useimmissa muissa länsimaissa. Tulosten heikkenemisen systemaattisuus johtaa pohtimaan syvällisempiä länsimaissa tapahtuvia ja tapahtuneita yhteiskunnallisia muutoksia ja sitä, että voisiko suhteellinen menestys samankaltaisten yhteiskuntien vertailussa johtua paremmasta kyvystä sopeutua muutoksiin.

Useiden keskustelijoiden ehdottamat ratkaisut oppimistulosten heikkenemiseen seuraavat suurin piirtein seuraavaa päättelyketjua. Vuonna 2003 Suomi oli PISAn huipulla, joten silloin tehtiin jotain oikein ja meidän on palautettava silloiset opetusmenetelmät käyttöön ja kunniaan.

Tällainen ajattelu eristää koulun ja oppimisen yhteiskunnasta. Ajatus siitä, että voisimme poistaa nyky-yhteiskunnan koulusta, korvata sen vaikkapa korealaisella tai 20 vuoden takaisella suomalaisella yhteiskunnalla ja odottaa, että sen seurauksena oppimistulokset lähtevät nousuun, on juuri niin posketon kuin miltä se kuulostaa. Oppiminen ja koulutus ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ne tapahtuvat ajassa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ja sen mukaan myös ratkaisut on etsittävä.

Tuomas Viskari on tutkija Rud Pedersenillä sekä työmarkkinakysymyksiin ja hyvinvointivaltioon perehtynyt sosiologi.