Suvi Mäkeläinen uudeksi Public Affairs -konsultiksi

Uutiset
13.11.2025 klo 11.58

Suvi Mäkeläinen on aloittanut Rud Pedersenillä Public Affairs Consultant -tehtävässä. Hän työskentelee muun muassa koulutus- ja kaupunkipolitiikan parissa.

Suvi tuo Rud Pedersenille monipuolista kokemusta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta vaikuttamisesta. Ennen Rud Pederseniä, Suvi on toiminut muun muassa toiminnanjohtajana ja vaikuttamisen asiantuntijana järjestökentällä, sekä Suomen Berliinin suurlähetystössä ja europarlamentaarikko Mauri Pekkarisen kabinetissa.

Lisäksi Suvilla on laajaa kokemusta luottamustehtävistä Keskustassa ja kuntapolitiikassa. Hän on toiminut Keskustanuorten puheenjohtajana, Keskustan puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenenä, sekä kotikaupungissaan Tampereella muun muassa kaupunginhallituksessa ja kasvatus- ja opetuslautakunnassa.

“On mahtavaa päästä työskentelemään Rud Pedersenin kaltaisessa vaikuttavassa ja kansainvälisessä yrityksessä, jossa pääsen hyödyntämään laajasti aiempaa kokemustani, kehittämään osaamistani yhdessä kokeneiden asiantuntijoiden kanssa sekä palvelemaan monipuolisesti erilaisia asiakkaita”, Mäkeläinen sanoo.

Koulutukseltaan Suvi on yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineenaan sosiaalipolitiikka. Lisäksi hän on opiskellut lukukauden Ranskassa Sciences Po Lille -yliopistossa.

Lisätietoja:   

Suvi Mäkeläinen, Public Affairs Consultant, [email protected]

Puh. 045 1134 194

Susanna Korpivaara, toimitusjohtaja, [email protected]

Puh. 040 0322 432