)
Muistatko vielä Iron Dangerin? Yltääkö joku tämän vuoden aprillipiloista samalle tasolle?
Vakavamielisinä konsultteina arvioimme tämän vuoden aprillipiloja eri kategorioittain. Kokosimme alla olevaan listaan nostoja näkemistämme aprillipiloista, ja arvioimme niitä tiukasti viestinnällisen ja brändille koituvan hyödyn näkökulmasta. Arvostimme erityisesti sitä, jos pilaa ei tunnistanut heti aprilliksi, vaan se aiheutti aivonystyröihin hetkellisen hämmennyksen.
Kunnat ja kaupungit: Rautavaara
Rautavaara on viimeisimpinä vuosina kunnostautunut kekseliäiden aprillipilojen parissa. Tämän vuoden pilassa kerrottiin, että Rautavaaran kirkonkylän ylle ollaan rakentamassa kupua, jolla Rautavaaran taajama-alue saadaan muutettua tropiikiksi.
+Hauska
+Pilassa hyödynnetään kunnan sisäistä lempinimeä eli Suomen Samoaa. Postaus voi tämän vuoksi toimia niin sanottuna yhteisöllisyyden rakentajana kunnan sisällä.
-Tunnistettavissa heti aprillipilaksi
Kokonaisarvio: Ei vedä hauskuudessaan vertoja viime vuoden pilalle, jossa esiteltiin Rautavaaran kunnan uusi kansainvälisempi imago ja englanninkielinen nimi Iron Danger. Se oli hitti ja kuntaviestinnän parhaimmistoa: hetkellinen boosti sisällölle, jonka ansiosta myös uusia seuraajia saattoi löytää tilin sisällön pariin! Tämän vuoden pilalle arvosana 3/5.
Julkkikset: Maria Veitola
Aprillipilassa toimittaja Maria Veitola kertoi Instagramissaan lähteneensä viime hetkillä Kokoomuksen ehdokkaaksi kuntavaaleihin.
+Ajankohtaisuus. Some-feedeissä pyörii muutenkin jatkuvalla syötöllä eri henkilöiden vaalimainoksia, joten aivonystyrät eivät tämän kohdalla heti ymmärtäneet, että tässä “vaalimainoksessa” joku ei natsaa. Henkilölle, joka Marian ajatusmaailmaa ei tunne, pila saattaisi mennä jopa läpi!
+Loistava henkilöbrändäyksen tapa: helppo tapa tuoda esiin omia arvoja ja piikitellä poliittista vallanpitäjää.
+Plussaa myös siitä, että tämä aprillipila aiheutti toimistollamme hetkellisen hämmennyksen siitä, että Maria Ohisalo olisi ilmoittanut olevansa Kokoomuksen ehdokas tulevissa kuntavaaleissa. Siinäpä vasta olisikin ollut aprillipila!
-Ei miinuksia, kaikin puolin onnistunut pila!
Kokonaisarvio: 5/5, nappisuoritus ja tästä mallia kaikille ajatusjohtajille ensi vuoteen!
Organisaatiot: Pirkanmaan ELY
Pirkanmaan ELY-keskus kertoi LinkedInissä, että ELY-brändi on myyty Ylelle (ELY-nimeähän voi hyödyntää peilikuvana Ylen viestinnässä).
+Sitouttanut enemmän yleisöä tilin muihin postauksiin verrattuna. Tällaisina aprillipiloja kannattaakin organisaatioiden hyödyntää: tiliä hetkellisesti nostavina postauksina, joiden ansiosta tilin postaukset voivat saada hetkellisen algoritmiboostauksen ja tilin pariin voi löytää myös uusia seuraajia.
+Rakennettu kivasti organisaatioiden keskinäistä puhelua: Yle käynyt kommentoimassa postausta. Tätä organisaatiot voisivat harrastaa enemmän myös aprillipäivän ulkopuolella!
+Emmepä ole tulleet ajatelleeksi, että ELY on tosiaan takaperin YLE!
Kokonaisarvio: Oli niin absurdi ja kaukaa haettu, että postauksen tunnisti heti aprillipilaksi. 3/5!
Tämän vuoden hitti: saunapilat!
Saunaan liittyviä aprillipiloja oli tänä vuonna ainakin Linnanmäellä (saunakoppi Hurjakuru-laitteeseen), Kaupunkiliikenne Oy:lla (saunaspora) ja Espoon kirjastolla (kirjaston studioiden muuttaminen saunatiloiksi). Bara bada bastu!
+Tartuttu ajankohtaiseen ilmiöön ja trendiin. Trendissä mukana olemisen ja sen väkinäisen hyödyntämisen raja on hiuksenhieno, joten organisaatioiden kannattaakin olla tarkkana, että trendi varmasti sopii omaan tekemiseen eikä ole päälle liimattua (näissä tapauksissa siinä onnistuttu!).
+Oikeasti hyviä ideoita, miksei näitä saunoja oikeasti toteuteta?
-Herättää pelkopohdintoja siitä, miten kova saunahuuma meillä on edessämme vasta kun Käärijän neonvihreästä on hieman päästy eteenpäin...
Kokonaisarvio: Mistä niitä saunasporan vuoroja pääsee sitten varaamaan??? 5/5.
Media: Rumba
Medioiden pilat ovat aina vähän riskialttiita, sillä lähtökohtaisesti uutisiin pitäisi pystyä luottamaan. Rumban kaltaiselle, äänensävyltään rennommalle, medialle, tämä kuitenkin annettakoon anteeksi.
Rumban tekemässä uutisessa kerrottiin, kuinka Erika Vikman on diskattu Euroviisuista, ja tilalle Suomea edustamaan on valittu Gettomasa ja paluun tekevä Cheek.
+Herättää huomion ja aiheuttaa hetkellisen aivojen solmun, sillä shokkiuutiset kiinnostavat aina. Hyvä!
+Sopii täydellisesti Rumban tyyliin ja äänensävyyn.
-Cheek: sinällään hauska mutta oliko tämä paluu vuoteen 2014?
Kokonaisarvio: Tyylikäs ja brändiin sopiva pila, 4/5.
Erityismaininta: Puolustusvoimien logistiikkalaitos. Aprillivideolla esitellään jättipilli, joka rullautuu videolla hitaasti näkyviin kertojan taustalla. Ajankohtainen ja jatkoa tyylikkäälle sometekemiselle. Hauska, todella hyvä!
Haluatko tehdä toimivan aprillipilan ensi vuonna? Nappaa alta vinkit!
Pohdi aluksi, miten aprillipila voi auttaa organisaatiosi tavoitteita. Saatko tuotua pilan kautta jotain organisaatiolle tai ajatusjohtajalle tärkeitä arvoja esiin? Miten saisit tehtyä pilasta sellaisen, että se keräisi mahdollisimman paljon sitoutuneisuutta ja boostaisi näin tilisi sisältöä?
Testaa ideaa parilla henkilöllä myös organisaation ulkopuolella (niillä, jotka uskaltavat antaa sinulle myös suoraa palautetta).
Ole uskollinen brändille. Älä lähde hakemaan ideaa liian kaukaa vaan pohdi, miten pila sulahtaa muuhunkin sometekemisenne tyyliin sekä käyttämäänne äänensävyyn.
Muista, että huumori on hyvä vaikuttamisen väline ja näkyvyyden boostaaja varsinkin somessa, joten sitä voi hyödyntää hyvin myös aprillipäivän ulkopuolella!