Miten tulevaisuuden sivistyskunta rahoitetaan?

Kunnat ovat aloittaneet vuoden 2023 budjettien valmistelun. Viimeistään nyt kuntapäättäjille valkenee, miten sote-uudistus vaikuttaa oman kunnan tuloihin ja menoihin. Melkoinen potti on kadonnut hyvinvointialueiden päätettäväksi, samoin myös tehtävät ovat vähentyneet. Tehtävien painopiste on siirtynyt sivistystoimeen.

Kunnan menoista on ensi vuoden alusta sivistystoimen menoja valtaosa, jopa 70-80 prosenttia kunnasta riippuen. Monta vuotta onkin jo puhuttu tulevaisuuden sivistyskunnista tarkoittaen juuri tätä kehitystä. Kuntien valtionosuuksiin tulee ensi vuoden alusta myös uusi ns. HYTE-kerroin, jolla kuntia kannustetaan jatkossakin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Sen kriteerejä ovat mm. kouluterveyskysely ja koulupudokkuus. Tulosindikaattoreista puolet kohdistuukin lapsiin ja nuoriin, joista jokainen on tosiasiassa tavoitettavissa koulutuspalveluiden kautta.

Keskeisiä kuntien lakisääteisiä tehtäviä ovat varhaiskasvatus ja perusopetus. Lisäksi suuri osa kunnista pitää tärkeänä omaa lukiota, mutta monet ovat myös mukana ammatillisissa koulutuskuntayhtymissä ja tarjoavat kansalaisopisto-opintoja sekä taiteen perusopetusta. Kirjasto on kulttuuripalvelujen sydän. Suomalaiset arvostavat näitä palveluja ja odottavat niiltä paljon.

Samalla kun kuntien tehtävissä korostuu perusopetus, lasten määrä vähenee merkittävästi. Vain alle 10 kunnassa koululaisten määrä kasvaa ja yli 100 kunnassa syntyy enää niin vähän lapsia, että omaa koulua kannattaisi pitää yllä. Yli puolet Suomen kouluista on jo lakkautettu viimeisen 20 vuoden aikana. Väestömuutoksen kirpeitä totuuksia ovat myös työikäisen väestön määrän väheneminen ja vanhusväestön lisääntyminen, mikä ei ole hyvä uutinen verotulokertymän kannalta.

Väestömuutokset toki kohtelevat kuntia hyvin eri tavalla. Joissakin kunnissa oppilaiden määrä vähenee kolmanneksella jo ihan lähivuosina, toisissa kehityskulku on vääjäämätön, mutta realisoituu toden teolla vasta 2030-luvulla. Vaikka syntyvyys saataisiin kasvuun, se ei auta tilannetta ennen kuin hyvin pitkällä aikavälillä.

Julkinen sektori on siis kovan haasteen edessä. Valtion ja kuntien on löydettävä yhdessä keinot turvata tulevaisuuden työvoima. Jo nyt työvoimapula on tosiasia monella alalla. Kuntien ja hyvinvointialueiden tulee olemaan entistäkin vaikeampi löytää osaavaa työvoimaa, kuten hoitajia, psykologeja, varhaiskasvatuksen opettajia ja sosiaalityöntekijöitä. Vastaavasti kuntien kannattaa ajoissa pitää huolta elinvoimastaan, jotta myös alueen yrityksillä on työvoimaa.

Nopeita keinoja ei ole, ellei kaikenlaisen maahanmuuton hallittua kasvua oteta pian käyttöön. Silti tarvitaan kaikkia jo aiemminkin ehdotettuja toimia: syrjäytymisen ehkäisyä, osaamistason nostamista, jatkuvaa oppimista, teknologian hyödyntämistä, tuottavuuden kasvua, työhyvinvoinnista ja toimintakyvystä huolehtimista. Pandemian jälkeisessä maailmassa myös mielenterveyden haaste on melkoinen.

Otan esimerkiksi varhaiskasvatuksen, jonka merkitys lapsen oppimispolun kannalta on tutkitusti suuri. Eduskunta on halunnut kehittää varhaiskasvatusta ja lisätä lasten osallistumista siihen. Tässä on onnistuttu, mutta samalla varhaiskasvatuksen nettokustannus lasta kohden vuodessa on kasvanut viidessä vuodessa noin 8 800 eurosta 10 600 euroon. Samana aikana lakia ja säännöksiä on muutettu lähes 10 kertaa. Uudistusten toteuttaminen kuntien arjessa on haasteellista.

Myös oppilashuolto on uuden edessä, sillä se siirtyy hyvinvointialueiden tehtäväksi. Miten varmistaa jokaiseen kouluun ja oppilaitokseen tarpeeksi koulukuraattoreja ja -psykologeja, joiden riittävästä mitoituksesta on juuri säädetty lailla? Ainakin koulupsykologeista on ollut valtava pula viime vuosina. Ryhtyvätkö hyvinvointialueet hankkimaan oppilashuollon palveluita ostopalveluina? Miten se heijastuu palvelujen laatuun ja kustannuksiin?

Kunnilla on isot haasteet tuottaa jäljelle jääneet tärkeät tehtävät laadukkaasti. Monet kunnat ovat laatineet uudet strategiat ja tavoitteet paitsi hyvinvointialueille myös tehtäviin, jotka edelleen säilyvät kunnilla. On tärkeää myös käydä perusteellinen keskustelu, mitä se tarkoittaa käytännössä ja miten hyvät tavoitteet jalkautetaan sivistystoimessa.

Mikä on tulevaisuuden kouluverkko vähenevälle lapsimäärälle? Miten turvataan riittävä oppimisen tuki kaikille? Onko kouluissa ja lukioissa painotuksia? Entä mikä on kielivalikoima ja tarjotaanko opetusta yli kansallisten minimivaatimusten? Miten pidetään huolta osaavasta työvoimasta? Kuntapäättäjiltä vaaditaan kykyä nähdä tulevaisuuteen, jotta näihin kysymyksiin löydetään yhteistyössä vastaukset, niihin sitoudutaan ja päätökset mitoitetaan väestöpohjan ja käytettävissä olevan rahoituksen mukaisesti.

Heljä Misukka on koulutuspolitiikan ammattilainen, joka on tarkastellut sivistystoimen palvelujen järjestämistä kuntapäättäjänä Espoossa, valtiosihteerinä opetus- ja kulttuuriministeriössä, pitkäaikaisena Opetushallituksen johtokunnan jäsenenä, asiantuntijana eduskunnassa sekä molempien opetusalan työmarkkinaosapuolten palkollisena. Nykyään hän rakastaa koulutusta oman yrityksensä LovEdun kautta ja toimii sen ohessa vanhempana neuvonantajana Rud Pedersenillä.