Läpinäkyvyys pilaa politiikan

Mitä teet, kun haluat pitää kiinni jostain päätöksestä? Julistat sen muille. On paljon helpompi vaikka laihduttaa, kun myös läheisesi tietävät, että laihtuminen on tavoitteesi, jolloin he voivat eri tavoin kannustaa sinua siinä (ja syödä sipsinsä sinun katseesi ulottumattomissa). Itsekuria lisää tehokkaasti myös häpeän pelko siitä, että et pääsisikään tavoitteeseesi – kukaan kun ei halua epäonnistua.

Tämä oman elämän hyvä neuvo toimii käänteisesti neuvoteltaessa asioista. Neuvotteluissa on tarkoitus löytää ratkaisu, joka sopii kaikille. Se ei ole se ratkaisu, jota osapuolet ovat lähteneet ensisijaisesti tavoittelemaan (10 kg pois kesään mennessä), vaan jotain nollan ja tavoitteen väliltä (5 kg syksyyn mennessä).
Politiikka on neuvottelemista. Ylevä päämäärä saattaa olla yhteinen, mutta sen jälkeen puolueet yleensä hajoavat nopeasti hyvin erinäköisiin tapoihin saavuttaa päämäärä. Tällöin on pakko neuvotella, hyvinä esimerkkeinä vaikka budjetti- tai hallitusohjelmaneuvottelut. Puolueiden tavoitelistat voivat olla hyvinkin erinäköisiä, eikä tavoitteiden tärkeysjärjestys ole aina ihan loogisesti pääteltävissä, kun kaikessa tuoksinassa pitäisi säilyttää sekä puolue että äänestäjät.

Poliitikko elää julkisuudesta. Sen avulla viestitään äänestäjille, mitä on saatu aikaan ja mitkä asiat ovat tärkeitä. Tiedonvälityksen nopeutuminen ja sisältöjen siirtyminen someen on tehnyt sen, että mediaa seuratessa ollaan nykyisin todella lähellä päättäjiä, ja neuvotteluista ja päätöksistä tiedotetaankin välittömästi.
Hankaluus syntyy siitä, että toisin kuin laihduttamisessa, neuvoteltaessa pitäisi pystyä joustamaan päämäärästä, jotta saadaan yhteinen tulos aikaiseksi. Jos menee alkuvaiheessa mediaan julistamaan, että haluan tämän, siitä voi olla todella vaikea luopua neuvottelujen edetessä – koska poliitikko tai puolue maalataan helposti takinkääntäjäksi ja periksi antajaksi.

Toki poliitikot myös itse vaikuttavat tiedonkulkuun ja joskus ihan tarkoituksellisesti. Mikään ei vaikeuta neuvotteluja (lue: tuhoa luottamusta) samalla tavalla kuin se, että vastapuoli saa lukea keskustelun yksityiskohtia lehtijutusta tai some-päivityksestä. Julkisuuden tavoittelu tuntuu usein tärkeämmältä kuin yhteisen neuvottelutuloksen saavuttaminen.
Ymmärrän hyvin, että päättäjiä pitää ”vahtia” ja epäkohtia täytyy tuoda esille kansalaisille. Väitän kuitenkin, että vähän vähempi läpinäkyvyys poliittisissa neuvotteluissa saattaisi edistää yhteisistä tavoitteista sopimista ja näin ollen myös mahdollisuutta saavuttaa ne tavoitteet.

Susanna Korpivaara
Kirjoittaja on Rud Pedersenin Suomen toimitusjohtaja, käynyt saman neuvottelukoulutuksen kahdesti ja neuvottelee päivittäin